Friday 25 May 2012

Britannian taivaan alla

Näinä päivinä joka tuutista tulee Kreikkaa ja euroa. EU:n ja euron puolustajat, sikäli kuin niitä on, ovat piiloutuneet jonnekin kiven alle. Ainoastaan jonkun viimeisen diehardin saattaa nähdä televisiossa änkyttämässä jotain positiivista europrojektista. Luolistaan ovat nousseet myhäilevät ”mitä minä sanoin”-miehet, joiden ura usein ulottuu aina Majorin ja Thatcherin hallituksiin saakka. Jotkut taas ovat ottaneet muuten vaan besserwisserin roolin hartioilleen. Välillä David Cameron ilmestyy ruutuun kaukalon laidalta huutamaan ohjeita EU-teamille sen taistelussa tuulimyllyjä vastaan - ihan kuin hän olisi onnistunut Britannian talouden ohjaamisessa erityisen hyvin. Taantumassa ollaan taas. 
Ilmapiiri on sellainen, että perusuomalaisen, siis perusenglantilaisen, on hyvä hengittää. Kaukana ovat paha EU ja euro (vaikkeivat sitä oikeasti olisikaan). 
Yhden hauskimmista episodeista tarjosi entinen Tory-ministeri ja nykyinen poliittinen kommentaattori Michael Portillo. Hän teki ohjelman BBC:lle, jossa kierteli ristiin rastiin Saksaa ja Kreikkaa. Portillo antaa katsojan ymmärtää, että kaikki olisi niin paljon paremmin, jos mailla ja erityisesti Kreikalla olisi omat valuutat. Saarille virtaisi nykyistäkin enemmän turisteja ja kassat täyttyisivät oliiviöljyn ja tomaatin myynnistä saaduista tuloista. Ohjelma kulminoituu vähän väliä siihen, kun Portillo tuputtaa ihmisille seteleitä: toisessa kädessä euroja ja toisessa maasta riippuen joko Saksan markkoja tai drakhmoja.  Piilojuoni on se, että ihmiset ymmärtävät tarttua kansalliseen kouraan. Vaan miten käy? Yksikään ei ota markkoja tai drakhmoja. Tämä on brittiläisestä näkökulmasta käsittämätöntä. 
Vierailin kuluneella viikolla koulussa, jossa järjestettiin festivaali, jossa juhlittiin koulun kansainvälisyyttä. Itsekin maahanmuuttajana hämmästyin koulun tarjoamaa kirjoa. Koulun oppilaista kolmasosa on ulkomaalaistaustaisia yli kolmestakymmenestä maasta. Esillä oli siis paljon lippuja, tietoa, ruokaa ja musiikkia (kieltämättä välillä aika kovalla). Myös Suomesta.   Ajattelin mielessäni, että tämän täytyy olla sitten persun, eiku persen, helvetti.
Voisi olettaa, että koulu on suurissa ongelmissa monikulttuurisuuden kanssa ja kielen opiskelu kangertelee. Tosiasiassa kyse on yhdestä kaupungin tavoitelluimmista julkisista kouluista, jonne olisin oman poikanikin laittanut, jos olisimme asuneet alueella joitakin vuosia sitten. Oppimistulokset ovat joka tapauksessa maan keskiarvon yläpuolella. Johtopäätökseni oli, että koulumenestys ei ole mitenkään suorasti riippuvainen kulttuuritaustasta, uskonnosta eikä edes kotikielestä. Mutta vanhempien koulutustaustalla ja ehkä myös varallisuudella voi ollakin merkitystä (osa oppilaista tulee suhteellisen varakkaalta alueelta).
Britannian taivas sinällään näyttää välillä parempaa puoltaa. Kuuden viikon kylmän jakson jälkeen kesä viimein saapui keskiviikkona. Nauttikaamme siitä. Eihän se kauaa voi kestää.

Thursday 10 May 2012

Kreikka ja Weimarin Saksa

Viime viikon europolitiikkaa järisyttäneet Kreikan ja Ranskan vaalit ovat kirvoittaneet mielenkiintoisia politiikan tarinoita. Ennen kaikkea Kreikan kohdalla, jossa koko EU:n luotsaamasta maksuohjelmasta halutaan päästä eroon.
Jotkut kommentaattorit maalaavat huikeita historiallisia kaaria tästä päivästä ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen maailmaan. Saksa ja EU muuttuvat Versaillen rauhan voittajavaltioiksi, jotka pakottavat hävinneet kohtuuttomiin korvausehtoihin. Kreikasta tulee Weimarin saksa, jossa ääriliikkeet vahvistuvat. Samalle vihjataan, että nykyisellä kurimuksen politiikalla sama kehitys on vain nurkan takana Italiassa ja Espanjassa.
Tarinan sanoma on selvä. Sillä pyritään osoittamaan nykyisen politiikan johtavan poliittiseen umpikujaan. Umpikujan välttämiseksi olisi maksuohjelman ehtoja ja koko poliittista tilannetta arvioitava uudelleen. Ei liene tarpeellista kerrata Weimarin Saksan kehitystä 1920-luvulla 1930-luvun alkuun, jotta selviää miten synkkiä pilviä maalaillaan taivaalle.
On totta, että EU:n ja sen talousvahvojen ajamaan politiikkaan sopii nykyisellään leima ”välttämättömyyksien politiikkaa”. Tulee mieleen Suomen lama 1990-luvun alussa, jossa retoriikka oli hyvin samantyyppistä.
Mutta onko välttämättömyyksien politiikkaa oikeasti olemassa? Kyseessä on tietysti ristiriita, jos politiikka ymmärretään vanhan (hiukan kuluneen) määritelmän mukaisesti mahdollisuuksien taidoksi.
Yhdessä mielessä kreikkalaisia voi kiittää. Nyt on todellinen mahdollisuuksien ja välttämättömyyksien testi. Kreikkalaiset tuntuvat uskovan, että politiikka pystyy muokkaamaa politiikan tekemisen reunaehdot uudelleen. Taloudellista valtaa käyttävät tai siihen politiikkansa perustavat pitävät tätä haihatteluna.
Olettavasti dikotomia taloudellinen välttämättömyys ja poliittinen avoimuus yksinkertaistaa asetelmaa. Muutoksella lienee rajansa, mutta epäselvää on, missä ja mitä ne ovat.
Kehitys voi hegeliläisen dialektiikan hengessä riittävän monen vastakohdan törmäyksen kautta todella tuottaa uuden poliittisen realiteetin. Mutta voi se johtaa tuhon spiraaliinkin  - sekä  taloudellisesti että poliittisesti – kun törmätään ’realitettien’ asettamiin rajoihin.
Elämme jännittäviä aikoja. Ainakin politiikan tarinoissa. Ehkä tarinat voivat siirtyä myös kaduille. Ehkä ne ovat jo siellä?