Viime viikon europolitiikkaa järisyttäneet Kreikan ja Ranskan vaalit ovat kirvoittaneet mielenkiintoisia politiikan tarinoita. Ennen kaikkea Kreikan kohdalla, jossa koko EU:n luotsaamasta maksuohjelmasta halutaan päästä eroon.
Jotkut kommentaattorit maalaavat huikeita historiallisia kaaria tästä päivästä ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen maailmaan. Saksa ja EU muuttuvat Versaillen rauhan voittajavaltioiksi, jotka pakottavat hävinneet kohtuuttomiin korvausehtoihin. Kreikasta tulee Weimarin saksa, jossa ääriliikkeet vahvistuvat. Samalle vihjataan, että nykyisellä kurimuksen politiikalla sama kehitys on vain nurkan takana Italiassa ja Espanjassa.
Tarinan sanoma on selvä. Sillä pyritään osoittamaan nykyisen politiikan johtavan poliittiseen umpikujaan. Umpikujan välttämiseksi olisi maksuohjelman ehtoja ja koko poliittista tilannetta arvioitava uudelleen. Ei liene tarpeellista kerrata Weimarin Saksan kehitystä 1920-luvulla 1930-luvun alkuun, jotta selviää miten synkkiä pilviä maalaillaan taivaalle.
On totta, että EU:n ja sen talousvahvojen ajamaan politiikkaan sopii nykyisellään leima ”välttämättömyyksien politiikkaa”. Tulee mieleen Suomen lama 1990-luvun alussa, jossa retoriikka oli hyvin samantyyppistä.
Mutta onko välttämättömyyksien politiikkaa oikeasti olemassa? Kyseessä on tietysti ristiriita, jos politiikka ymmärretään vanhan (hiukan kuluneen) määritelmän mukaisesti mahdollisuuksien taidoksi.
Yhdessä mielessä kreikkalaisia voi kiittää. Nyt on todellinen mahdollisuuksien ja välttämättömyyksien testi. Kreikkalaiset tuntuvat uskovan, että politiikka pystyy muokkaamaa politiikan tekemisen reunaehdot uudelleen. Taloudellista valtaa käyttävät tai siihen politiikkansa perustavat pitävät tätä haihatteluna.
Olettavasti dikotomia taloudellinen välttämättömyys ja poliittinen avoimuus yksinkertaistaa asetelmaa. Muutoksella lienee rajansa, mutta epäselvää on, missä ja mitä ne ovat.
Kehitys voi hegeliläisen dialektiikan hengessä riittävän monen vastakohdan törmäyksen kautta todella tuottaa uuden poliittisen realiteetin. Mutta voi se johtaa tuhon spiraaliinkin - sekä taloudellisesti että poliittisesti – kun törmätään ’realitettien’ asettamiin rajoihin.
Elämme jännittäviä aikoja. Ainakin politiikan tarinoissa. Ehkä tarinat voivat siirtyä myös kaduille. Ehkä ne ovat jo siellä?
No comments:
Post a Comment