Eliitin projekti

Eurooppalainen projekti näyttää sisältävän paradoksin. Se, mikä olisi teknokraattisesta tai taloudellisesta näkökulmasta järkevää, on poliittisesti mahdotonta  - niin kauan, että se on jo myöhäistä.

Monet ovat todenneet, että jos 2008 olisi tehty heti rohkeampia ja merkittävämpiä muutoksia, niin nykyiset jo krooniselta näyttävät talousongelmat olisi vältetty. Nyt ehdotetaan ratkaisuiksi mm.  pankkiunionia, fiskaalipolitiikan yhdistämistä ja eurobondeja. Viisaat vakuuttelevat, että taloudellisesti kaikki järkeviä ratkaisuja.

Mutta poliittisesti mahdottomia. Vaikka eurobondit esimerkiksi rauhoittaisivat markkinat, Saksa (ja Suomi) eivät halua yhteisvastuuta eurooppalaisista veloista.

Viime kädessä kyse on siitä, että tällaiset ratkaisut ovat mahdottomia, koska äänestäjät niitä eivät hyväksy. Ja tämä luonnehtii eurooppalaista projektia yleisemminkin. Eliitillä – oli se sitten taloudellisesta, poliittista tai jonkun muun laatuista – on omat ratkaisunsa, joiden demokraattista oikeutusta  ei useinkaan ehditä tai haluta hankkia. Näinhän se meni Maastrichtin ja monien muiden sopimusten kohdalla.

Siis se kuuluisa demokratiavaje. Kyse ei ole kuitenkaan nimenomaan EU:n ongelmasta. Pikemminkin niin, että kaikki poliittiset liittoumat ovat enemmän tai vähemmän luonteeltaan eliitin projekteja. Eivät tainneet USA:n "perustajaisät" konsultoida ”kansaa,” kun hahmottelivat maan perustuslain 1700-luvulla. Ja seuraavalla vuosisadalla käyty sisällissota, kielii siitä, että sillä ei ollutkaan legitimaatiota kaikkialla. Toisaalta, kun teeliikkeen kannattajia kuuntelee, vaikuttaa ettei liittovaltion oikeutus ole edelleenkään selvää kaikille.

Eikä asia ole sen kummempi kansallisvaltioiden kohdalla, vaikka pienempi koko ehkä helpottaakin hallittavuutta. Ensin on herätelty kansallistunnetta ja sitten koulutetun eliitin toimesta luotu hallintorakenteet ja –periaatteet. Tämä pätee ainakin Suomen kohdalla, kun Snellman ja kumppanit hahmottelivat Suomen ideaa 1800-luvulla.

Selvähän se, että kansalaisten pitäisi kokea poliittisen liittouman päätökset legitiimeiksi. Mutta ero eliitin ja kansan projektien välillä on veteen piirretty. Vanhoista eliitin projekteista tulee joissain tapauksissa kansan projekteja. Ellei näin käy, niin ne kaatuvat omaan mahdottomuuteensa. EU:n kohtalonkysymys on, kumpaan kastiin se ja sen valuuttaunioni lopulta sijoittuvat.  

"Vasemmiston on laskeuduttava yksilön tasolle"

Kirjoitin juuri ilmestyneeseen Kanavaan jutun vasemmiston tulevaisuudesta. Peruspointti on se, että vasemmistolla on takanaan menestyksekäs historia, ylilyönnitkin huomioiden. Vasemmistolaisuus rakentuu kuitenkin kollektivistiselle aateperinnölle, ja sen onkin hyvin vaikea sopeutua yksilöllisyyttä korostavaan yhteiskuntaan. Väitteeni on, että ”Vasemmiston tulisi mukauttaa yhteiskunnan järkiperäisen parantamisen tavoite yksilölliselle tasolle. Muutoin edessä on taipuminen auringonlaskun aatesuunnaksi”.

Muutama sana Kanavasta, jos lehti ei ole ennestään tuttu. Kanavan välittömien edeltäjien historiaa ulottuu aina 1930-luvulle, jolloin se perustettiin nimellä Suomalainen Suomi. Lehti on poliittisesti sitoutumaton, mutta epäilemättä ponnistaa historiallisesti porvarillisesta maailmankatsomusta.

Kanava mainostaa itseään Suomen johtavaksi yhteiskunta- ja kulttuuripoliittiseksi aikakauslehdeksi, joka pyrkii syvällisempään analyysiin kuin on yleensä mahdollista mediamaailmassa. Tähän voi yhtyä, ja mennä pidemmällekin. Missä ovat muut vastaavat lehdet Suomessa? Esimerkiksi Suomen kuvalehden funktio erilainen – enemmän kiinni juuri päivittäisessä mediamaailmassa ja profiililtaan enemmän yleislehti kuin Kanava.  Kanavan tapaista keskustelua tarvitaan.

Lehden voi ostaa (hyvin varustetuista) kirjakaupoista ja R-kioskeista, ja löytyy se tietysti myös kirjastoista. Jos jollakulla ei ole kuitenkaan mahdollisuutta hankkia lehteä ja minun juttuni silti kiinnostaa, olen laittanut oikovedoksen kotisivuilleni (lopullisessa versiossa voi siis olla pieniä muutoksia).

 Mielenkiintoisia lukuhetkiä!