Eurooppalainen projekti näyttää sisältävän paradoksin. Se, mikä olisi teknokraattisesta tai taloudellisesta näkökulmasta järkevää, on poliittisesti mahdotonta - niin kauan, että se on jo myöhäistä.
Monet ovat todenneet, että jos 2008 olisi tehty heti rohkeampia ja merkittävämpiä muutoksia, niin nykyiset jo krooniselta näyttävät talousongelmat olisi vältetty. Nyt ehdotetaan ratkaisuiksi mm. pankkiunionia, fiskaalipolitiikan yhdistämistä ja eurobondeja. Viisaat vakuuttelevat, että taloudellisesti kaikki järkeviä ratkaisuja.
Mutta poliittisesti mahdottomia. Vaikka eurobondit esimerkiksi rauhoittaisivat markkinat, Saksa (ja Suomi) eivät halua yhteisvastuuta eurooppalaisista veloista.
Viime kädessä kyse on siitä, että tällaiset ratkaisut ovat mahdottomia, koska äänestäjät niitä eivät hyväksy. Ja tämä luonnehtii eurooppalaista projektia yleisemminkin. Eliitillä – oli se sitten taloudellisesta, poliittista tai jonkun muun laatuista – on omat ratkaisunsa, joiden demokraattista oikeutusta ei useinkaan ehditä tai haluta hankkia. Näinhän se meni Maastrichtin ja monien muiden sopimusten kohdalla.
Siis se kuuluisa demokratiavaje. Kyse ei ole kuitenkaan nimenomaan EU:n ongelmasta. Pikemminkin niin, että kaikki poliittiset liittoumat ovat enemmän tai vähemmän luonteeltaan eliitin projekteja. Eivät tainneet USA:n "perustajaisät" konsultoida ”kansaa,” kun hahmottelivat maan perustuslain 1700-luvulla. Ja seuraavalla vuosisadalla käyty sisällissota, kielii siitä, että sillä ei ollutkaan legitimaatiota kaikkialla. Toisaalta, kun teeliikkeen kannattajia kuuntelee, vaikuttaa ettei liittovaltion oikeutus ole edelleenkään selvää kaikille.
Eikä asia ole sen kummempi kansallisvaltioiden kohdalla, vaikka pienempi koko ehkä helpottaakin hallittavuutta. Ensin on herätelty kansallistunnetta ja sitten koulutetun eliitin toimesta luotu hallintorakenteet ja –periaatteet. Tämä pätee ainakin Suomen kohdalla, kun Snellman ja kumppanit hahmottelivat Suomen ideaa 1800-luvulla.
Selvähän se, että kansalaisten pitäisi kokea poliittisen liittouman päätökset legitiimeiksi. Mutta ero eliitin ja kansan projektien välillä on veteen piirretty. Vanhoista eliitin projekteista tulee joissain tapauksissa kansan projekteja. Ellei näin käy, niin ne kaatuvat omaan mahdottomuuteensa. EU:n kohtalonkysymys on, kumpaan kastiin se ja sen valuuttaunioni lopulta sijoittuvat.
No comments:
Post a Comment