Britit ja Eurooppa

Viime viikon uutispommi räjähti, kun Iso-Britannian pääministeri David Cameron käytti veto-oikeutta EU-kokouksessa - ensimmäisen kerran maan historiassa.   

Uutisointi on keskittynyt kysymykseen, eristäytyvätkö britit Euroopasta. Toisaalta konservatiivisen Tory-puolueen oikean laidan EU-skeptikot kehräävät tyytyväisyydestä ja näkevät lähtölaskennan alkaneen Britannian eroamiselta EU:sta.  

Brittiläistä politiikkaa seuranneille valittu linja ei tule suurena yllätyksenä, vaikka olikin yllättävää, että Cameron teki nyt sen, josta Margaret Thatcher vain uhkaili. Näennäisesti Cameron teki päätöksen, koska hän halusi turvata London Cityn eli pankkiirien ja rahoitusalojen erityisoikeudet Euroopassa tavalle, joka ei käynyt muille Eurooppalaisille maille (eikä erityisesti Saksalle ja Ranskalle).

Ironista sikäli, että nyt puolustettiin sektoria, joka yleisesti lasketaan suurimmaksi syypääksi tämänhetkisiin talousvaikeuksiin.

Todellinen syy on kuitenkin se, että britit eivät koe koko Eurooppa-projektia omakseen siinä määrin kuin lähes koko muu Eurooppa.  En puhu Eurosta tai tietyistä EU:n sopimuksista, enkä edes EU:sta, vaan ylipäätään eurooppalaisuudesta ja Euroopasta.

Iso-Britanniassa vallitsee saarimentaliteetti. Sille on tyypillistä, että Euroopasta puhutaan etäisenä ja omituisena paikkana. Lehtiä lukiessa joskus tuntuu, että idästä ei ole odotettavissa mitään hyvää, vaan kaikki tavoittelemisen arvoinen tulee vastakkaisesta ilmansuunnasta.  

Toryt ovat ainoa EU-skeptinen valtapuolue EU:ssa. Ja osa elää yhä toisen maailmansodan taisteluita. Kaikki eivät nimittäin vieläkään pysty puhumaan eurooppalaisesta (ja saksalaisesta) yhteistyöstä ilman mainintaa Natseista ja 1930-luvun pääministeri Neville Chamberlainin Hitlerin lepyttelypolitiikasta (appeasement).

Toki maasta löytyy Eurooppa-myönteinen vähemmistö (hallituskumppani Liberaalidemokraatit saattaa aiheuttaa vielä pienimuotoisen hallituskriisinkin), mutta he ovat jatkuvasti puolustuskannalla.  

Jännää on nähdä miten käy. Eristäytyvätkö Britit todella eurooppalaisesta päätöksenteosta? Hyötyykö tapahtuneesta edes London City?

Alkaako asia tuntua jossain vaiheessa yksittäisen kansalaisen tasolla? Marginaalissa oleminen näkyy nyt esimerkiksi passitarkastuksissa. Matkustettaessa vaikkapa Hollannista Suomeen (tai toisin päin) voi lentokentällä jatkaa matkaa välittömästi. Britannian rajalle tultaessa asetutaan kiltisti jonoon paperien tarkastukseen.

Ennen kaikkea: vaikeutuuko EU-kansalaisen elämä Iso-Britanniassa tulevaisuudessa?