Valintaopas - vaalit 2012

Tänään alkaa ennakkoäänestys presidentin vaaleissa. Omalla paikkakunnallani totuuden hetki, siis ainoa mahdollisuus äänestää, koittaa ensi lauantaina. On aika ottaa kantaa.

Valtauudistusten jälkeen presidentille jää kaksi olennaista roolia: arvojohtajuus sekä ulkopolitiikan johtaminen yhdessä hallituksen kanssa. Nämä seikat mielessä pitäen presidenttipeliä on käytävä arvoin ja argumentein. Omasta näkökulmastani tilanne näyttää seuraavanlaiselta.

Arvot. Olen arvoliberaali, jonka voisi määritellä vaikka kannaksi, että on parempi keskittyä oman elämän hallintaan sen sijaan, että tuhlaisi energiaa toisten tekemisten ja olemusten tarkkailuun ja kritisoimiseen. Kenellä olisi oikeus määrittää, miten tulee elää ja ajatella tai mikä on se oikea, perus tai todellinen? (Selvennykseksi: laillisuus- ja toimeenpanokysymykset ovat yleisesti ottaen asia erikseen).

Kyse ei ole mistään tietystä asiasta tai politiikasta, vaan yleisestä ilmapiiristä. Uskon, että maa, jossa on riittävästi henkistä liikkumavaraa, on kaikille miellyttävämpi asua kuin tiukkapipola. Myös tiukkapipoille, koska toisten päähine voi kiristää ihan eri kohdasta. Sellaiseen paikkaan joka tapauksessa itse haluaisin palata, jos tai kun joskus palaan.

Argumentit.  Suomi tarvitsee avointa ilmapiiriä oman edun nimissä.  Itseriittoisuus on ominaisuus, johon isoissa maissa törmää kyllästymiseen asti. Pienillä mailla siihen tuskin on varaa.

Vaihto ja kierto ovat lähes itseisarvoisen tärkeitä, jos haluamme hyvinvointia. Tieteen, politiikan, taiteen ja teollistumisen historiat uskoakseni kertovat tästä. Suomea ei rakennettu, politikoitu, maalattu ja ajateltu vain suomalaisin voimin ja ajatuksin. Ideoiden ja ihmisten vaihtoa ja kiertoa ei synny sisäänpäinkääntyneessä yhteisössä.

Ulkopolitiikassa on näillä perustein suuntauduttava ulospäin. EU:n perusajatus ideoiden, ihmisten ja tavaroiden vapaasta liikkuvuudesta on oikea ja siihen kannattaa sitoutua, vaikka kaikissa tämän instituution toimissa ei aina järkeä olisikaan. Toisaalta, Suomen kaltaiselle pienelle syrjäisesti sijoittuneelle maalle, ilman Norjan öljyä tai Sveitsin pankkisalaisuutta, olisi joka tapauksessa epäviisasta pyrkiä eristäytymään kansainvälisestä yhteistyöstä.  Joissakin asioissa voi olla myös järkevää kurkottaa alueellisesti tai institutionaalisesti Eurooppaa pidemmälle, vaikka ihan joka hankkeeseen ei lähtisikään mukaan.

Maa tarvitsee presidentin, joka kykenee luomaan suvaitsevaisen ja vastaanottavaisen ilmapiirin ja joka katsoo ulospäin. Presidentillä olisi oltava riittävästi sosiaalisia taitoja ja arvovaltaa suoriutua tehtävästä.

Kuka ehdokkaista täyttää parhaiten nämä kriteerit?

Kolme nimeä tulee mieleen. Eva Biaudet, Pekka Haavisto ja Paavo Lipponen. Minkä tahansa voisi periaatteessa valita.

Ehkä Biaudet on toistaiseksi kuitenkin hiukan kevyemmän sarjan ottelija. Ja tunnetasolla on vaikeaa samastua ruotsalaiseen kielipuolueeseen. Vinkkinä ärkoopeeläisille, että heidän kannattaisi harkita profiloitumista yleisliberaaliksi puolueeksi ihan oikeasti. Poliittisten ilmavirtojen taas joskus muuttuessa he saattaisivat jossain vaiheessa yltää kymmenen prosentin kannatukseen normaalin neljän sijaan.

Lipponen edustaa tavallaan suomalaista miestä hyvässä ja pahassa.  Hän ei lähde kosiskelemaan kannatusta millään helppoheikkimäisillä tempuilla, vaan pysyy jämptisti omana itsenään. Maanantain Ylen tentissä linja oli selkeä. Hän puolusti johdonmukaisesti demokratiaa, ihmisoikeuksia ja kansainvälistä yhteistyötä. Kokemusta ja tietoakin on roppakaupalla. Ja arvovaltaa myös. Mutta olisiko yksinkertaisesti niin, että Lipponen on jo vähän liian yrmy? 

Haavisto on arvoiltaan hyvin lähellä Lipposta. Hän antaa itsestään kuvan miellyttävänä ja sosiaalisena henkilönä, jonka kokemuksen huomioiden voisi hyvin nähdä neuvottelemassa kansainvälisillä areenoilla Suomen puolesta. Olisiko nyt aika äänestää hiukan nuorempaa ja joviaalimpaa tyyppiä?

Pari päivää aikaa miettiä. Jätän lopullisen valinnan näiden kahden välillä äänestyskoppiin lauantaina. Vielä voi vaikuttaa.