Kapitalismi teho-osastolla

Täytyy ottaa etäisyyttä vaalikeskusteluihin ja siirtyä hetkeksi isompiin sfääreihin.

Kapitalismi teho-osastolla? Siltä ainakin näyttää, jos katsoo parin viime viikon aikana putkahtaneita uutisia. 

Listataanpa muutamia:

      - Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF), Maailmanpankki (World Bank) ja Maailman kauppajärjestö (WTO) varoittavat työttömyydestä ja sosiaalisista riskeistä

      - Konservatiivinen Iso-Britannian pääministeri David Cameron peräänkuuluttaa ”vastuuntuntoista kapitalismia”

       - Kansainvälisten sijoittajien mielestä kapitalismi on ajautunut kriisiin, selviää uutistoimisto Bloombergin tekemästä kyselystä. Sijoittajat varoittavat tuloerojen kasvusta, ennustavat mellakoita tai muita levottomuuksia

      - New Labourin arkkitehti Peter Mandelson (tuli tunnetuksi mm. sanonnasta ”intensely relaxed about people getting filthy rich”) on tullut katumapäälle ja tuntee pistoa sydämessään taloudellisesta epätasa-arvoisuudesta

       - Ja sokerina pohjalla, lamavuosien leikkauslinjan ylipappi Kokoomuksen Iiro Viinanen esittää, että nykykapitalismi tarvitsee suitsia (yhteisessä kirjassaan ärhäkkään ex-vasemmistovaikuttaja Esko Seppäsen kanssa)

Davosissakin on ollut kuulemma synkät tunnelmat.

Toisaalta tekisi mieli käyttää englantilaista ilmaisua ja sanoa, että hössötys taitaa olla pelkkää ”kuumaa ilmaa.” Yllä olevat järjestöt ovat juuri niitä, joita on vuosikymmeniä syytetty eri maiden kyykyttämisestä uusliberalistisilla vaatimuksillaan. Cameron on sama mies, joka puolustaa henkeen ja vereen Lontoon Cityn sijoittajia ja vastustaa kansainvälistä ”Robin Hood” -valuutansiirtoveroa. Tuskin sijoittajatkaan muuttavat käyttäytymistään ihan noin vain.  Ja mahtaakohan lääkkeet löytyä noilta kapitalistisen politiikan veteraaneiltakaan.

Ei sillä, etteikö kyse olisi todellisista ongelmista. Ehdotukset vaihtoehdoksi vain loistavat poissaolollaan. Occupy-liike kyllä vastustaa pankkiireja ja heidän kovia bonuksiaan. Vaikeampaa on tietää, minkä puolesta he ovat.  Perinteisellä vasemmistolla ei ole hajuakaan, mitä tehdä. Enkä usko globalisaatiokritiikkiinkään, koska se johtaa todennäköisesti protektionismiin ja siirtää ongelmat kansallisiin mittasuhteisiin, mikä puolestaan kasvattaa epäluuloja yleismaailmallisesti.   

Ongelmat saattavat olla silti kärjistymään päin. Pitkän linjan marxilainen historioitsija Eric Hobsbawm pohdiskeli BBC:n Newsnight ohjelmassa, mitä siirtyminen jälkiteolliseen maailmaan tarkoittaa. (Hobsbawmia ei voi muuten syyttää ainakaan takinkääntämisestä, sillä hän liittyi Britannian kommunistiseen puolueeseen 1930-luvulla eikä ole sen koomin luovuttanut jäsenkirjaansa. Mies on nyt 94 vuotta). Hobsbawmin mukaan maanviljelys työllisti aikanaan 80% väestöstä, mutta nyt pari prosenttia pystyy periaatteessa ruokkimaan koko maailman.  Työvoiman tarve voi vähentyä (ja monilla alueilla pitkälle kai jo onkin) samalla tavalla perinteisessä teollisessa tuotannossa. Mitä tapahtuu silloin sille ryhmälle ja erityisesti miehille, jotka ovat olleet suorittavassa tuotannossa?

Marxilainen sanoisi varmaan, että kyseessä on uusi ristiriita tuotantosuhteissa. Tavaroita tuotetaan entistä enemmän, mutta työttömyys kasvaa automaation ja tehokkuuden kasvaessa.  Ainahan voi ajatella, että syntyy uusia “sisällöntuotannon” aloja. Mutta on vähän vaikea uskoa, että kaikista tulisi pelintuottajia ja muita ”softan” suunnittelijoita maksua vastaan. Etenkin kun kaikki mahdollinen sisältö halutaan ilmaiseksi. Ja toisaalta, tämä ala jos joku pyrkii monopolisoitumaan Microsoftin, Applen ja kumppaneiden hallitessa suvereenisti markkinoita.

Päädytään tilanteeseen, jota slovenilainen filosofi Slavoj Zizek kuvaa seuraavasti: ”what should be a blessing – less hard labour needed – becomes a curse. Or to put it differently, the chance to be exploited in a long-term, job is now experienced as a privilege.” Ja joudutaan vieläkin kipeämmän kysymyksen ääreen. Jaettavaa on entistä enemmän, mutta jakajia suhteessa entistä vähemmän. Mistä löytyvät pitkän linjan visionäärit, jotka keksivät uudet pelisäännöt?