Sunday 1 January 2012

Lapin kultaa


Pettyneille tiedoksi, että kyse ei ole Lapin Kullasta, vaikka sitäkin on tullut kokeiltua.

Olen viimein päässyt maistamaan täyttä talvea Lapissa, jossa lunta lähes puoli metriä.  Ja mahdotonta selittää jos ei ole itse kokenut, mutta 5 asteen pakkanen tuntuu suorastaan lämpimältä Pohjois-Englannin merituulten jälkeen. Pojalleni Akselille tämä merkitsee armotonta alppikoulua.

Rovaniemi on tähän vuoden aikaan huomattavan kansainvälinen kaupunki. Olen kuullut puhuttavan ainakin englantia, italiaa, ranskaa, hollantia, viroa, espanjaa ja japania, mutta ennen kaikkea venäjää, venäjää ja venäjää.

Matkailuyrittäjien joulu vaan jatkuu, kun venäläiset ovat viettämässä omaa pakkasukkojuhlaansa tammikuun ensimmäisellä viikolla. Melkein kaikkialla törmää venäjänkielisiin mainoksiin ja muihin opastuksiin tai jopa vastaanottotiskeihin.

Lapissa valetaan ilmiselvästi kultaa venäläisillä.

Maakunnassa on myös vanhastaan kaivettu kultaa ja kaivosteollisuuden osalta suunnitelmat ovat edelleen kovat. Vanhemman teollisuuden merkitys taloudellisen hyvinvoinnin lähteenä on kuitenkin paljon kiistanalaisempi kuin turismin. Perinteisillä aloilla tulee varmaan aina olemaan jokin rooli elannon antajana, mutta en ole varma kuinka suuri työllisyysmerkitys niillä on tulevaisuudessa. Tai kuinka paljon rahaa ylipäätään jää Lappiin.

Joskus Lapissa on viritelty ristiriitaa luonnonsuojelun ja taloudellisen hyvinvoinnin välille, koska edellisen on nähty estävän teollisten elinkeinojen, kuten metsä- ja kaivosteollisuuden, harjoittamista. Näin voi ollakin, jos omia maita aletaan suojella. Mutta pidemmän tähtäimen kannalta luonnonsuojelu ja matkailu sekä myös porotalous näyttävät kulkevan hyvin pitkälle käsi kädessä. Ulkomainen (ja kotimainen turisti) arvostaa paitsi hyviä palveluja, niin myös luonnonvaraisia olosuhteita.

Eikä merkitystä ole ainoastaan sillä, että olosuhteet ovat luonnonvaraiset. Ei riitä, että luonto on suojeltu yhdessä kohtaa, jos toisessa ei välitetä lainkaan. Taloudellinen etu ja etiikka yhtyvät tässä asiassa.

Takavuosien herravihamainen ärhentely luonnonsuojelujärjestöille on kuin ampuisi itseään jalkaan. Oman edun nimissä kannattaa kantaa huolta myös imagosta. Kekkosen toteamus, ”niin on jos siltä näyttää”, pitää paikkansa turismin osalta.

Jätän uuden vuoden ennustukset ja lupaukset tällä kertaa. Hyvää uutta vuotta kuitenkin kaikille.

Huomenna matka jatkuu sitten syntysijoille. Sallaan. 


No comments:

Post a Comment